Matka kohti Napapiiri Jukolaa jatkuu ja peruskuntokausi on täydessä vauhdissa. Paino on noussut neljä kiloa ja jalkapöydässä vaikuttaisi olevan jonkinasteinen rasitusvamma. Voidaan siis todeta, että kahdeksan viikon painonhallintaryhmä ei tuottanut toivottua lopputulosta. Tässä kulminoituukin yksi elämän filosofinen opetus. Pelkkä ryhmään kuuluminen ei tuota toivottua lopputulosta, vaan jotain tarttis myös tehdä.
Tässä kulminoituukin yksi elämän filosofinen opetus. Pelkkä ryhmään kuuluminen ei tuota toivottua lopputulosta, vaan jotain tarttis myös tehdä.
No onhan sitä tullut jonkin verran liikuttua, mutta paljon on ollut myös erilaisia verkostoitumistilaisuuksia. Niin ja joulu. Aina voi myös syyttää geenejä, jotka selkeästi edistävät keskivartalolihavuutta. Ei tarvitse kun pizzerian ohi kävellä, niin paino nousee pari kiloa.
Paineet siis kasvavat. Joukkue alkaa olla kasassa ja minä sen heikoimpana lenkkinä. Jos en olisi tässä eräänlaisena priimusmoottorina, niin olisin auttamatta jäänyt valintatilanteessa rannalle heiluttelemaan. Moni muistaa kouluajoilta sen hetken, kun on jäänyt viivalle viimeiseksi jalkapallojoukkueita valittaessa.
Tutustuin verkossa Jukolan kilpailukutsuun ja siellä oli esiteltynä viestiosuuksien matka- ja aika-arviot. Alustavasti minulle on kaavailtu neljättä osuutta, joka on yksi lyhyimmistä, vain 9,1 km. Laskennallinen aika-arvio tuohon osuuteen on 46 minuuttia. Nykykunnossa menisi suoralla ja tasaisella tiellä tuohon matkaan 1,5 tuntia ja syksyn viimeisellä iltarastilla meni 5 km:n matkaan samainen aika. Kunnialliseen loppuun on siis vielä vähän matkaa.
On siis otettava itseään niskasta kiinni. Peruskunnon lisäksi suunnistustaitoja on kehitettävä. Onneksi syksyn iltarasteilta on jäänyt nippu karttoja, joita voi aina aika ajoin selailla ja opiskella. Verkosta löytyy myös hyviä apuja suunnistukseen. Mutta edelleenkin visuaalinen konversio kartan 2D kuvasta metsätodellisuuteen on vaikeaa. Korkeuskäyrät on kaiken a ja o, mutta kun niitä ei ole piirretty maastoon, niin haasteaste pysyy varsin riittävänä.
No, kohta alkaa päivä olla taas sen pituinen, että iltasellakin ehtii kirmata metsään. Paljon on vielä opittavaa ja kehitettävää, mutta onhan tässä vielä onneksi aikaa.
