Kun takana on reilu puolenkymmentä suunnistustapahtumaa, niin voi alkaa jakamaan ”asiantuntemustaan” ja havaintojaan muille. Nämä ovat tietenkin hyvin subjektiivisia ja voi olla, että minut lynkattaisiin ”ammattipiireissä” maanrakoon. Uskon kuitenkin, että näistä on iloa sellaisille, jotka ovat pitkään harkinneet rasteille lähtöä.
Alkuun määritelmä: Suunnistus on kilpajuoksu, joka suoritetaan vaikeakulkuisessa maastossa, ennalta suunniteltujen pisteiden kautta. Matka pisteiden välillä taitetaan vapaata reittiä pitkin ja pisteiden löytämistä helpottamaan on käytössä kartta, jonne rastit pitäisi olla merkitty. Kartan asemoimista maastoon auttaa kompassi, joka kertoo missä on itä tai etelä. Rasti erottuu metsässä oranssivalkoisena merkkinä ja ne on yleensä pyritty piilottaman suunnistajilta. Kun rasti löytyy, niin siinä käytetään emitiksi kutsuttua laitetta ja se rekisteröi suunnistajan vierailun kohteessa. Nopeiten rastit oikeassa järjestyksessä löytänyt on sitten voittaja.
Suunnistuksen voi aloittaa vaikkapa iltarasteilla. Kuten olen aikaisemminkin todennut, ovat iltarastit hienosti järjestettyjä tapahtumia ja niissä saa myös aloittelija mukavasti apua ja tukea. Aina on luvattu hakea pois metsästä, jos ei aikanaan ilmoittaudu rastien järjestäjille. Ratoja on eri vaikeusasteisia ja reittiä pohtiessa kannattaa valita eniten omaa taitotasoa vastaava. Tämän jälkeen voi jatkossa alkaa pikkuhiljaa lisäämään haastetta. Vaikeus ei välttämättä ole radan pituudessa vaan myös rastien sijoittelu voi olla aakkosten alkupään radoilla haastavampaa.
On muuten ihme juttu, että lähtökohtaisesti kuvittelen rastien yleensä olevan aika paljon lähempänä kuin ne ovat. Johtuuko sitten siitä, että mieli etenee jalkoja nopeammin. Rastia etsiessä on hyvä katsella muita suunnistajia. Ilmeistä ja eleistä näkee hyvin helposti, että onko rasti jo löytynyt vai onko se vielä hakusessa. Rastia kartalta tarkkailevan ilme on hieman huolestuneempi ja otsa hieman rypyssä. Kun rasti sitten on löytynyt, katsotaan uutta reittiä, mutta karvan verran toiveikkaampi ilme kasvoilla.
Yleensä myös muutama kevyt juoksuaskel otetaan heti rastin löytymisen jälkeen. Tällä ilmeisesti yritetään hämätä muita, jottei rastin paikka paljastuisi liian helposti. Näin syyskesästä alkaa aluskasvillisuus olla aika pitkää. Tämä tarkoittaa, että myös iltarasteille alkaa muodostua polkuja. Polun leveydestä voi sitten päätellä, että meneekö se oikeaan suuntaan. Toki tässäkin on syytä hieman vilkaista omaa karttaa, koska iltarasteilla on eri radoilla samoja rasteja. Voi nimittäin käydä niinkin, että seuraat väärän radan polkua. Siksi kompassisuunnan ottamiseen kannattaa panostaa. On edes jonkinlainen aavistus siitä, missä rasti majailee.
Kartanluvussa ehkä tärkeintä on nähdä kunnolla. Se on itselleni ollut toistaiseksi ongelma. Lukulasit huurussa ei näe mitään, mutta ei näe ilmankaan. Ilmeisesti suunnistajilla on huipputarkka näkö, sillä itse en välttämättä erota kiveä kärpäsen jätöksestä. Sekin vaatii vain opettelua. Kivi on symmetrisempi, joten täytyy vaan nähdä ääriviivat kunnolla. Myös korkeuskäyrät ovat tärkeässä roolissa. Suhteessa maastoon korkeusviivat ovat aika vaatimattoman näköisiä kartalla. Jos on vaikka neljä viivaa suht lähellä toisiaan, niin tiedossa on jyrkkä mäki. Rastia haettaessa on hyvä katsoa, että millä korkeustasolla se sijaitsee. Neljä käyrää ylös alas alkaa nimittäin jo tuntua työltä.
Erilaisia apukeinoja rasteja hakiessa voi aina harkiten käyttää. Peesaaminen on esimerkiksi helppoa, jos tietää, että kaveri on menossa samalle rastille ja jaksaa juosta perässä. Toki on myös tärkeä varmistaa, että tämä osaa suunnistaa.Tästä aiheesta olen oppinut, että suunnistusseuran takki ei ole tae suunnistustaidoista. Kannattaa siis seurata etenemistä myös omasta kartasta ja tehdä rohkeita päätöksiä, jos tuntuu, että metsään menee.
Ohessa ensimmäisiä oppeja, joita olen metsässä kirmailusta saanut. Paljon on vielä opittavaa ja erityisesti mielikuvan luomisessa edessä olevasta maastosta karttaa hyödyntämällä on kehittämisen varaa. Siinä ei auta kun opiskelu - lukemalla mahdollisimman paljon karttoja ja havainnoimalla niissä olevaa dataa pääsee toivon mukaan lähemmäksi tavoitetta. Tällä hetkellä on minulla suunnistuskarttoja ripoteltuna eripuolille kotia ja pyrin niitä aina sopivassa välissä tutkailemaan.
Nyt vielä syyskuu yritetään suunnistaa ja sen jälkeen pitää siirtyä peruskunnon hankintaan ja ryhtyä pudottamaan massaa.Siinä nimittäin sammaleet lentää kun reilu 0,1t pyörähtää paikallaan.
