Valtakunnallinen rakennetun ympäristön tietojärjestelmä RYHTI tekee tuloaan ja se tulee väistämättä vaikuttamaan tietoa tuottavien kuntien tapoihin toimia. RYHTI-järjestelmään tullaan kokoamaan tietoa suomalaisten kuntien rakennusluvituksesta sekä kaavaprosesseista. Tietojen siirtymisen mahdollistamiseksi luodaan tarkoituksenmukaisia tietomalleja, joiden avulla rakenteellinen tieto saadaan siirrettyä kaikista käytössä olevista järjestelmistä RYHTIin.
Tietomalleista keskusteltaessa menee kuitenkin helposti puurot ja vellit sekaisin. Tietomalli ei välttämättä ole kolmiulotteinen eikä sen tarvitse olla hieno digitaalinen esitys olemassa olevasta tai suunnitellusta kohteesta. Tietomalli mielletään helposti rakennuksen tietomalliksi, eli BIM tai IFC-malliksi. Myös kaupunkien digitaalisia kaksosia kutsutaan tietomalleksi. Nämä edellä mainitut toki ovat tietomalleja, mutta yleisemmin tietomalli on käsite, jossa määritellään ja sovitaan tiedon organisoimisesta ja käsittelystä. Aivan yksinkertaistetusti se on jokin tietorakenne, esim. tietokanta, jossa käsitellään sovitulla tavalla tietoa, esim. lupatyyppi ja lupatunnus.
Tietomallipohjainen suunnittelu onkin nyt RYHTI-hankkeen myötä noussut pinnalle. Ajatellaan, että kyseessä on täysin uusi ja moderni tapa tuottaa kaavoja. Tosiasiassa Suomesta löytyy kaupunkeja, jotka ovat kaavoittaneet tietomallipohjaisesti jo vuosikymmeniä. Mutta toki enemmistö on halunnut kaavoittaa yksinkertaisemmalla, kuvapohjaisella tavalla. Tämä on ymmärrettävää, koska tietomalli edellyttää määrämuotoista toimintaa ja kaavoituksessa on haluttu olla luovia ja toteuttaa luonnoksia ilman määrämuotoisuuden rajoitteita.
Ihan niin kuin moni muukin asia, niin käytännön tekeminen tietotekniikan hyödyntämisen myötä hieman muuttuu. Esimerkkinä autovaraosaliikkeet, joista ennen vanhaan käytiin hakemassa pakoputki ja maksettiin se lähtiessä kassalle. Nyt myyntihenkilöllä menee tovi kun hän toteuttaa tietojärjestelmän edellyttämät tehtävät. Asiakaspalvelutilanne hieman hidastuu, mutta kokonaisuuden kannalta syntyy tietomallimuotoista dataa, jonka avulla toimii parhaassa tapauksessa koko ketju tuotannosta, logistiikasta, varastoinnista myymälän hyllylle.
Samaan tapaan tietomallipohjaisuus väistämättä muuttaa kaupunkisuunnittelun toimintatapoja ja kaavoittaja joutuu luovan työn lisäksi hieman miettimään tietotekniikan näkökulmasta, mitä hän on tekemässä. Kaava-alueen rajaa ei voi vain skissata vaan täytyy huomioida sovitut pelisäännöt ja tietomallin vaatimukset. Vaikka yksittäinen työvaihe voi ainakin alkuun tuntua haastavammalta, niin työn lopputulokset ovat entistä paremmin hyödynnettävissä. Sovittua tietomallia käytettäessä tiedot liikkuvat niin RYHTIin kuin muihinkin samaa logiikkaa hyödyntäviin järjestelmiin. Syntyy siis käytännössä vastaavanlainen putki, mitä edellisessä autovaraosaliikkeessä. Esimerkiksi rakennuslupakäytäntöjä pystytään tulevaisuudessa automatisoimaan, kun kaavan tiedot ovat tietomallimuodossa. Kone voi tarkistaa, että onko rakennusluvituksessa olevat IFC-malli kaavan mukainen.
Tietomallipohjainen kaavoitus ei siis ole uutta. Moni suomalainen kaupunki on tehnyt sitä jo pitkään. Mutta kun koko Suomi ryhtyy toteuttamaan uutta toimintatapaa, niin pikkuhiljaa saadaan kattava kaava-aineisto, jota voidaan hyödyntää erinäisissä digitaalisissa käyttötarkoituksissa. Voisiko jopa puhua digiloikasta?
